Sijaissynnyttäjämme
Ainutlaatuisella naisella, joka auttaa sinua täyttämään unelmasi vanhemmuudesta, on useita syitä ryhtyä sijaissynnyttäjäksi. Näihin kuuluvat halu auttaa muita tulemaan vanhemmiksi ja myös toivo oman taloudellisen tilanteen parantamisesta. Kaikki sijaissynnyttäjämme läpikäyvät aikaavievän ja tarkan seulonnan ennen kuin heidät hyväksytään ohjelmaan. Heidän on oltava synnyttänyt vähintään yksi terve vauva onnistuneen raskauden jälkeen. Henkilökohtainen suhteesi sijaissynnyttäjään vaihtelee sen mukaan, minkä maan ja ohjelman valitset.

SIJAISSYNNYTYS YHDYSVALLOISSA
Yhdysvaltalaisilla naisilla, jotka auttavat sinua toteuttamaan unelmasi on useita syitä ryhtyä sijaissynnyttäjäksi. Kaikki ohjelmaan pyrkivät läpikäyvät aikaavievän ja tarkan seulonnan ennen kuin heidät hyväksytään, ja heidän on oltava synnyttänyt ainakin yksi terve vauva. Heidät lennätetään Los Angelesiin alkionsiirtoa varten (joka tapahtuu Western Medical Institutissa), mutta raskauden aikana he asuvat kotona perheensä kanssa ja jatkavat normaalia elämäntyyliään. Ensimmäisen kolmanneksen aikana raskautta seuraa lääkäri Kumar Western Fertility-instituutista. Sen jälkeen sijaissynnyttäjän oma lääkäri tarkkailee häntä kotipaikkakunnalla. Koko raskauden ajan sijaissynnyttäjälle tehdään kaikki tavanomaiset raskaustestit säännöllisten verikokeiden lisäksi sen varmistamiseksi, että hän on terve ja että raskaus etenee normaalisti ilman komplikaatioita. Suosittelemme, että pidät viikoittain yhteyttä Skypen tai WhatsAppin avulla, kun olet löytänyt sijaissynnyttäjäsi. Tämä auttaa luomaan hyvän keskinäisen suhteen ja kun raskaus saavuttaa tärkeitä merkkipaaluja, kumpikaan osapuoli ei tunne oloaan vaivaantuneeksi.

sijaissynnytys UKRAINASSA
Kaikki Tammuzin sijaissynnyttäjät Ukrainassa asuvat Kiovassa tai sen lähellä. He käyvät läpi pitkän ja tarkan seulontaprosessin ennen kuin heidät hyväksytään ohjelmaan, ja heidän on oltava synnyttänyt ainakin yksi terve. Raskauden aikana sijaissynnyttäjät asuvat perheensä kanssa ja elävät tavalliseen tapaansa. He käyvät säännöllisesti Nadiya-klinikalla tohtori Zukinin luona, joka tarkastaa, että raskaus etenee suunnitelman mukaisesti. Säännöllisten verikokeiden lisäksi heille tehdään kaikki tavanomaiset raskaustestit, joilla varmistetaan, että sijaissynnyttäjien yleinen terveydentila on tyydyttävä. He saavan hyvän korvauksen ohjelmaan osallistumisesta. Sijaissynnyttäjien motivaation on etupäässä taloudellinen, koska ohjelma tarjoaa heille mahdollisuuden turvata oman perheensä tulevaisuus.

SIJAISSYNNYTYS KOLUMBIASSA
Kolumbialaiset sijaissynnyttäjämme elävät Bogotassa tai sen lähellä. He käyvät läpi aikaavievän ja tarkan seulonnan ennen kuin heidät hyväksytään ohjelmaan, ja heidän on oltava synnyttänyt ainakin yksi terve vauva. Sijaissynnyttäjät käyvät raskausseurannassa klinikalla synnytykseen saakka. Sijaissynnyttäjien ikä vaihtelee 21-39.